Skip to content

Toiminta

Tilkkutäkin varhaiskasvatus on tavoitteellista, monipuolista ja lasten erilaiset tarpeet huomioivaa toimintaa, joka tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Toimintamme pohjautuu valtakunnalliseen sekä Uudenkaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan. Toimintamme rakentuu lasten tarpeille sekä kiinnostuksen kohteille ja erityisesti leikille pyrimme varaamaan riittävästi aikaa.

Käytämme aktiivisesti pihaa ja lähialueen mahdollisuuksia liikkumiseen ja muuhun toimintaan. Teemme mm. retkiä puistoihin ja pidämme jumppaa Seikowin liikuntasalissa.

Erinomainen sijaintimme mahdollistaa niin metsä- ja merenrantaretket, jäähallikäynnit sekä kirjastossa ja museossa vierailut. Osallistumme mahdollisuuksien mukaan myös teatteriin, elokuviin, musiikkiesityksiin ym.

Ryhmät

Tilkkutäkissä toimii kaksi lapsiryhmää:

  • Isot Tilkut n. 5 – 6 vuotiaat
  • Pikku Tilkut n. 2 – 4 vuotiaat

Kaikki aikuiset toimivat päivittäin kummankin lapsiryhmän kanssa, jolloin jokaisen lapsen päivästä on mukava kertoa huoltajille.

Esiopetus

Tilkkutäkissä annetaan valtakunnalliseen sekä Uudenkaupungin esiopetussuunnitelmaan pohjautuvaa esiopetusta 4 h/päivä, mikäli esikoululaisia on riittävä määrä. Esiopetus on vanhemmille maksutonta ja esiopetus noudattaa koulun loma-aikoja sekä vapaapäiviä.

Päiväohjelma

  • 6.30-7.30 Tilkkutäkki avaa ovensa
    Vapaata leikkiä
  • 8.20 Aamupiiri
  • 8.30 Aamupala
  • 9.00 Isot Tilkut ulkoilevat. Pikku Tilkuilla ohjattua toimintaa ja leikkiä sisällä.
  • 10.00 Isoilla Tilkuilla ohjattua toimintaa ja leikkiä sisällä. Pikku Tilkut ulkoilevat.
  • 11.30 Lounas
  • 12.15 – 13 Lepohetki/eskareilla eskaripuuhia
  • 13 – 14 Osa päiväunilla, osa puuhailee/leikkii Tilkkulan puolella.
  • n. 14.15 Välipala.
  • 15 – 16.30 Ulkoilua ja kotiinlähtö.
  • 16.30 Tilkkutäkki sulkee ovensa (viimeistään klo 17).

Kaikki ajat ovat noin -aikoja, pyrimme luomaan päivästä kiireettömiä ja leppoisia.